Vuosikokous 2024


Luoston Klubin vuoden 2024 vuosikokous järjestettiin Kylpylähotellin auditoriossa lauantaina 30.3. alkaen klo 15.30 kahvitarjoilulla. 

Kokouksessa oli paikalla 38 jäsentä. Etäyhteydellä osallistuminen olisi ollut mahdollista, mutta tälläkään kertaa etäosallistujia ei ollut mukana. 

Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Jari Haavisto ja sihteerinä Anne Torvinen. 

Kokous hyväksyi vuoden 2023 vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen, vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle. Vuoden 2024 toimintasuunnitelma ja tulo- ja menoarvioesitys hyväksyttiin hallituksen esityksen mukaisina. Uusien jäsenten liittymismaksu 35 eur ja vuoden 2024 jäsenmaksu 20 eur hyväksyttiin. Maksuista keskusteltiin, mutta ne päätettiin pitää vuoden 2024 osalta entisinä. 

Hallituksen kokoonpano muuttui kahden jäsenen osalta. Alpo Kostamovaara ja Juha Puputti olivat ilmoittaneet jo etukäteen halustaan luopua hallituspaikoista. Kokous antoi puheenjohtaja Anitta Mikkolan toimesta kiitokset Alpolle ja Juhalle aktiivisesta ja tuloksellisesta hallitustyöskentelystä. 

Vuoden 2023 hallituksen jäsenistä valittiin jatkamaan edelleen Anitta Mikkola, Taina Antosalo, Seppo Peltola, Kari Tervo ja Mauri Isokääntä. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Saara Kuhanen ja Päivi Pyörre. 

Kokouksessa oli jälleen positiivinen ja yhteistyöhenkinen ilmapiiri ja uusi hallitus sai hyviä evästyksiä vuoden 2024 toiminnalle. Kokouksen asialistan kohdassa ”Muut asiat” Kari Tervo antoi katsauksen Tunturisauna-hankkeen tilanteesta. Toinen keskustelua synnyttänyt aihe oli ”lumikirkko” ja millä tavalla tämä takavuosien upea ilmestys olisi mahdollista herättää henkiin.  

Kiitokset kokouksen osallistujille aktiivisuudesta ja kokouksen puheenjohtaja Jari Haavistolle ja sihteeri Anne Torviselle kokouksen läpiviennistä.  

Vuosikokouksen pöytäkirja ilmestyy jäsensivustolle kun pöytäkirjantarkastajat ovat sen hyväksyneet. 

Vuosikokouksen jälkeen nautimme perinteiseen tapaan yli 50 klubilaisen kesken maittavasta Pääsiäisbuffetista Keloravintolan Peräkammarissa.